Se, että minua vihreämpi ruoho osoittautuikin kuivuneeksi tuottaa omalla tavallaan sairasta tyydytystä. En voi kuin hymyillä vinosti ajatellessani minkälaiseen tapaukseen ex oli minut vaihtamassa. Varoituksena kaikille, jotka mietitte kolmansia osapuolia - verratkaapa tarkasti nykyisen ja mahdollisen tulevan ominaisuuksia toisiinsa. On nimittäin mahdollista, että se nykyinen onkin kaikin tavoin parempi.
Todettakoon vielä, että jos yksi oppitunti on ihastuttavien miesten välttäminen, voisi toinen oppitunti olla se, että kannattaa lakata odottamasta ja ottaa elämä omiin käsiinsä. Voi esimerkiksi sopia treffit toisen miehen kanssa. Ja sen jälkeen huomata puhelimen piippaavan tekstiviestin merkiksi. Sellaisen tekstiviestin, joka ei olekaan kaikilta muilta.
tiistai 17. helmikuuta 2009
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
Oppitunti
On tuskallista yrittää olla odottamatta. Tiedän, että viesti olisi jo tullut, jos se olisi tullakseen. Ja silti joka kerta puhelimen kilahtaessa tekstiviestin merkiksi (miten kaikki ovatkin äkillisesti aktivoituneet tekstaamaan minulle? Kaikki muut.) herää pieni kipinä toivoa. Turhaa toivoa.
Jos haluaa elää helppoa ja yksinkertaista elämää, on vältettävä miehiä, joihin voi ihastua.

lauantai 14. helmikuuta 2009
Tähän mennessä tapahtunut
Tavoite:
Haluaisin elää yksinkertaista ja helppoa elämää, ilman suurta draamaa, ilman suuria tunteita. Ja silti haluaisin, että joku joskus nukkuisi vieressäni. Mahdoton yhtälökö?
Parisuhde:
Ei ollut helppo eikä yksinkertainen, mutta kesti kymmenen vuotta ennen kuin kolahti lopullisesti kivikkoon viime syksynä.
Ex:
Lapseni isä, on erosta apea ja rakastaa minua suuresti nyt huomattuaan, ettei ruoho ollutkaan niin vihreää aidan toisella puolella. Minä en häntä enää halua, enkä huoli, vaikka väleissä yritän pysyäkin. Fyysistä välimatkaa muutama sata kilometriä.
Uskotut naiset:
Kaksi sinkkuelämää aiemmin elänyttä kaveria jaksaa kuunnella analyysiani helposta ja yksinkertaisesta elämästä ja hieman neuvoa kuinka sellaista elämää yleensä eletään.
Jii:
Miespuolinen ystävä, jonka kanssa jutustelemme sähköpostitse päivittäiset kuulumiset ja ihmissuhdekuviot - melkeinpä kaiken muun paitsi sen mitä ajattelemme toisistamme. Minun silmissäni hän on viehättävä mies, josta voisi olla vaikka mihin, mutta en halua vaarantaa ystävyyttämme, enkä sekaantua hänen säätöihinsä. En ainakaan vielä.
Miehet:
En halua, enkä aio olla mikään pelinainen, mutta...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)